SYKSY JÄLLEEN...
Näyttää kuin tästä olisi tullut tapa, että kirjoitan enää pari kertaa vuodessa! Yritän parantaa tapani :o)
Kevät meni, kesä meni, syksy tuli... Olipa meillä oikein intiaanikesä! Mahtavaa sanon minä, nihkeä iho ja auringon pistely iholla. Merivesikin lämpeni pulikoitavan lämpöiseksi. Paarmat kyllä kiusasivat enemmän kuin koskaan saaristossa, niihin meinasi hermo mennä välillä. Minusta ja lapsista kehkeytyi kyllä lähes ammattimaisia paarman litistäjiä!
Pitkästä aikaa arjen alkaminen tuntui tervetulleelta ja kivalta. Lomailin aika paljon kesällä ja oli oikeastaan tosi kiva aloittaa normaali työssäkäyminen. Tämä arjen rytmi on kiireinen, mutta pitääpä vauhdin päällä.
Me muutimme keskellä kesälomia ja +30 asteen helteitä. Siinä koeteltiin huumorintajua oikein olan takaa, remonttia, pakkaamista, kantamista, purkamista... Nyt ollaan asuttu uudessa kodissa yli kuukausi, kylpyhuone on juuri valmistumassa :o) Onneksi asumme työmaan yläkerrassa, on ollut nuo saniteettitilat ikäänkuin alakerrassa. Nyt on lyhyt matka töihin! Pelottavaa sanoi joku, ihanaa sanon minä. Miten kiva on ollut järjestää työnsä niin, että voi olla kotona ja tauolla kun lapset tulevat koulusta, tulla takaisin töihin kun lapset menevät harrastuksiin jne. Ainakin toistaiseksi sanoisin, että tämä sopii minulle ja perheelleni vallan mainiosti! Ja hei, ei kovin moni saa asua Prisman takapihalla!! Kieltämättä hieman outo kotipiiri, mutta mua ei haittaa sekään. Olen sen verran kaupunkilaistyttö, että kun laitan silmät kiinni keittiön pöydän ääressä, voin melkein kuvitella olevani Helsingissä :o) autot ja mopot hurisee ja kuuluu kaupungin ääniä. Olen ostanut kirpparilta ihanan mummokärrynkin, sillä saan painavimmatkin ostokset raahattua Prismasta kotiin! Kaikki muukin palvelu on nyt lähellä, kyllä kelpaa!
Tänä syksynä ei alkanutkaan meikkikoulu. Kiireitä oli niin paljon, oman muuton lisäksi olen joutunut hoitamaan äitini muuton hoitokotiin ja hänen kotinsa tyhjentämisen (ja kesken on vieläkin...). Tammikuussa olisi tarkoitus aloittaa iltakoulu, toivottavasti löytyy tarpeeksi kiinnostuneita!
Ihanaa ja riemukasta syksyä ihan kaikille!
irina 2.9.2010
HIPHURRAA TÄÄLLÄ TAAS!
Kyllä on aika vierähtänyt viimeisestä kirjoituksestani! Olen kyllä pari kertaa käynyt kirjoittamassa, mutta kun on ollut aika tallentaa teksti, koneeni onkin päättänyt heittää minut netistä! Minulla on käsittämätön karma kaikkiin maanantaikappaleisiin tai muuten vaan hiukan sekundoihin elektroniikkalaitteisiin. Tietokoneeni pätkii jatkuvasti, puhelimeni ovat järjestään reistailevia, huollossakaan eivät tule kuntoon… Maksupäätteeni on kenkkuillut alusta asti, nyt se hajosi kokonaan. Olen aika kätevä käsistäni, vaikka itse sanonkin, mutta jos suinkin mahdollista, siirrän kaikkien laitteiden asentamisen ym nanosekunnissa lähinnä minua seisovalle ihmiselle.
Syksyllä valittelin kun oli niin hiljaista, nyt on vastapainoksi ollut hiukan kiirettä. Mutta ei se haittaa, toimin selvästi tehokkaammin kun minulla on pieni kiire päällä. Nyt olen myös yrittänyt viisaasti täyttää kalenterini, ja keskittää työni päiväaikaan. Lapset kasvavat hurjaa vauhtia ja heidänkin kanssaan olisi niin kiva viettää enemmän laatuaikaa.
Sain kuin sainkin meikkikouluni alkamaan, ihanaa! Kokonaista 2 oppilastani käyvät vain ensimmäisen jakson koulutuksesta, eli siellä oppii perustaidot ja -tiedot, mutta ei valmistu ammattiin. Sen voi käydä kuka vaan joka haluaa oppia hiukan enemmän meikkaamisen saloja kuin henkilökohtaisella meikkikurssilla.
Syksyllä alkaa uusi kurssi, ensimmäinen oppilaskin on jo ilmoittautunut, toivottavasti sinne kurssille saadaan enemmänkin osallistujia, ja oikein ammattiin haluavia!!
Meillä on sitten ollut kunnon talveakin. Olen kieltämättä kesäihminen, vaikka talvessakin on paljon kaikkea kivaa. Näin kovat ja pitkät pakkasjaksot ovat minulle kuitenkin liikaa. Paleltaa jatkuvasti, talo on kylmä, auto on kylmä ja joka paikassa on kylmä! Hahaa, onneksi kohta pääsee lämpimään! Se on taas Thaimaan matka edessä 3 viikon kuluttua. Lupaan nauttia kun saan maata auringossa, uida, hikoilla, olla tekemättä mitään mikä rasittaa mieltäni ja kehoani… Lähdemme ihan kahdestaan kultani kanssa, sekin on luksusta se. Olen päättänyt, että tämä on viimeinen matka Thaimaahan ainakin toistaiseksi. Olen matkustellut paljon, mutta monta maata on vielä näkemättä ja kokematta, ja nyt tuntuu että olisi aika avartaa maailmankuvaani. Thaimaassa olen käynyt yli 10 vuotta lähes joka vuosi, ja sitä maata olen nähnyt ristiin rastiin akselilla Bangkokista Etelä-Thaimaahan, ja tällä reissulla pääsen vihdoinkin myös pohjoiseen.
Olen hurahtanut zumbaan, niin kuin yli 100 muutakin Forssalaista naista! Johan voi liikkuminen olla hauskaa. Ensimmäisellä tunnilla meinasi taju lähteä, nyt tuntuu jo mukavalta. Kova hiki tulee ja tuntee tehneensä jotain, mutta ihana kun saa tanssia sielunsa kyllyydestä! Vastapainoksi nautin edelleen joogasta, venyttelystä ja rauhasta.
Pirteitä päiviä kaikille!
irina 1.2.2010
LUMETONTA JOULUN ODOTUSTA
Eikö se syksy nyt ole jo ohi, vaikka vesilätäköt pihalla kielivät ihan jostain muusta? Kyllä on vettä riittänyt, lumi ja sen tuoma valo olisi nyt jo paikallaan!
Työelämässäkin on ollut aika sateista... En muista onko urani aikana ollut koskaan näin hiljaista :o( Hiiteen nämä lamat ja työttömyydet! Nyt pitäisi keskittää kaikki energiansa uskoon siitä, että ensi vuosi alkaa uusin voimin ja hyvien tähtikarttojen alla!
Oli meillä pari viikkoa sitten erityisen vilkas lauantai, kun ihotautien erikoislääkäri Mika Hjerppe oli tekemässä tca-kuorintoja. Minä huolsin koko pitkän päivän kynsiä ja Mika potilaitaan. Päivän kruunasimme Rossossa syömällä pitkän kaavan mukaan ihania herkkuja!
Ammatti-instituutissa on onneksi myös vilkasta :o) innokkaat uudet oppilaat aloittivat 2-vuotisen opinahjonsa syksyllä, ja olemme jo päässeet hyvin jyvälle meikkaamisen saloihin.
Minä olen saanut nyt keskittyä pitkäaikaisen haaveeni toteuttamiseen. Ensi vuonna aloitan ammattiin valmistavan koulun vetämisen, ja se on kivaa se. Tietenkin sinne tarvitaan niitä innokkaita opiskelijoita jotta koulu toteutuu, pidättehän peukkuja!!
Kotona lapset ovat sairastaneet vuoroviikoin kovaa kuumetta. Olen saanut itsekkin levätä, kun olen pötkötellyt lapsia hoitamassa...
Toivotan kaikille voimia tähän piemään ajanjaksoon, toivotaan valkeaa joulua!
irina 26.11.09
AURINKOINEN SYKSY
Kylläpäs on ihana herätä keskellä syyskuuta aurinkoiseen, tyyneen aamuun! Plussana päällä vielä vapaapäivä :o)
Syksy on lähtenyt hiljaisesti käyntiin, kuten joka vuosi. Tuntuu että on hiukan vielä hiljaisempaa kuin viime vuonna, taitaa lama kiusata. On ollut hyvää aikaa saada paperiasiat kuntoon, hiukan uudistaa sisustusta ja suunnitella talvea.
Olen pysynyt hyvin päätöksessäni aloittaa edes pienimuotoinen reippailu syksyllä. Kelit ovat olleet vallan suotuisat ihaniin kävelylenkkeihin ja jooga rauhoittaa mielen ja kehon. Välillä jos laiskottaa, on onneksi tuo ihana mies joka saa minut liikkeelle! Kävimme ulkoilemassa myös Riikassa, kävelimme paljon ja vuokrasimme polkupyörät ja suhasimme ympäri kaupunkia. Siinä kaupungissa on muuten parhaimmat valkosipulileivät mitä olen missään saanut, ja arvaatko söimmekö niitä :o) Siellä on muutenkin erittäin hyvää ruokaa ja mahtava palvelu, se alkaa kehkeytyä meidän yhdeksi lempparikaupungiksi!
Syksy on ollut myös muutoksen aikaa. Kotona on nyt kaksi koululaista, eka- ja tokaluokkalainen. Ihanan reippaita tyttöjä, reput selässä keikkuen kävelevät kouluun ja ovat suloista intoa täynnä. Nuorimmaiseni pääsi musiikkiopistoon sisarensa seuraksi, joten meillä on avoimet puolet nyt historiaa ja viulunsoitto raikukoon!
Työmaailmani kuva muuttui, kun Wellan työt loppuivat tänä syksynä. Koko konsepti on muuttunut, olin ns. viimeinen mohikaani vanhoista tekijöistä, joten onneksi tässä ei ollut kysymys erosta ihmisiin, ainoastaan yritykseen. Tuntui oudolta päivän pari, nyt olen jo sinut asian kanssa. Miekka, vai sivellin, tanassa kohti uusia seikkailuja!!
Olen kurssittanut Helsingissä ja toivon mukaan kurssit lisääntyy Forssassakin. Eräs "oppilaani" sijoittui tanssikisoissa Rovaniemellä 5. sijalle, ja sai valtavasti kehuja meikistä!! Helena Ahti-Hallberg oli yksi kehujista, ja tuntui mukavalta :o) taito oli viime kädessä tietysti meikkaajalla itsellään, olin vain apukäsi.
Lähdemme Sarin kanssa kynsikoristelukurssille kuun lopussa, piipahtakaahan sitten katsomaan minkälaista taitoa tuomme sieltä mukanamme.
Reipasta syksyä kaikille, nautitaan kauniista ilmoista ja tästä "jatkokesästä"!
irina 11.9.09
KESÄLOMA JA MÄ...
Ooo, tää on siistiiiii.... Miten ihanaa on ollut pitää ruhtinaallisesti lomaa! Olen todella nauttinut lapsistani ja rauhallisista aamuista, tähän voisi vaikka tottua :o) Olen ollut töissä 2-4 päivää viikossa, tehnyt kylläkin pitkiä päiviä, mutta saanut tilalle rutkasti vapaata. Kävimme Tukholmassa sadetta pitelemässä, veimme tyttäret Gröna Lundiin ja vietimme kyllä ihan vauhdikkaan ja mukavan päivän hiukan surkeasta kelistä huolimatta. Kotosuomessa olemme mökkeilleet merellä ja järvellä, soudelleet ja grillailleet.
Nyt juuri tyttäreni ovat lomailemassa toisaalla ja ovat 3 viikkoa pois kotoa, ja sisälläni asuu iso ikävä. Lohdutin itseäni hyvän ystäväni mökillä, joimme shampanjaa saunassa, söimme hyvää ruokaa, huokailimme meren sielua hivelevää kauneutta ja nautimme toistemme hullusta seurasta. Se oli sydänten terapiaa se!
Viikonlopun saan viettää armaani kainalossa, kesän ainoa viikonloppu kun en ole lauantaina töissä ja olemme aivan kahden. Ja se on rakkausterapiaa se ;o)
Studiolla aloittaa Sari vastavalmistuneena kynsimuotoilijana, ihanaa saada lisää naurua taloon!
Kesäkynnet ovat olleetkin tämän kesän pop, paljon ihania koristeluita ja varpaissakin kukkia.
Toivottavasti olette nauttineet auringosta, varastoineet sitä hiukan talven varalle ja antaneet itsellenne luvan vaan olla möllöttää ja nauttia!!
irina 16.7.09
PRISMA JA ME...
Vaikka Prisman raakilehan se vasta on, tontti tolppia täynnä ja minusta tuntuu että me olemme pikkuisia tulevan rakennuksen vieressä. Oltaisikohan me vertauskuvallisesti kuin Prisman puucee tontin nurkalla...
Aikansa kun katseli työmiesten touhua ja työn nopeaa edistymistä, piti alkaa huhkimaan Studiollakin. Nyt on paikat uudessa uskossa, tai lähinnä työpisteet vaihtaneet paikkaa. Ensi viikolla alkaa entisen kampaamotilan lattian maalaus, sinne siirretään hierojien pisteet. Ihan kiva saada muutosta taloon!
Kotioloissa on riehuttu pihalla keväistä intoa puhkuen. Uudet mullat on levitetty kukkamaille ja kasveja siirrelty, poistettu ja uusia istutettu. Ruukkukukat ovat ilo silmälle, kiitos anoppiehdokkaalleni!
Taitaa isompi työmmekin edistyä, muutaman viikon sisällä saamme piirustukset ja sitten luvan saannin jälkeen alkaa eteisen rakentaminen. Ihanaa, saamme nykyisen postimerkin kokoisen eteisen toimittamaan muuta virkaa, ja ennenkaikkea tilaa kaikkien kengille ja takeille!
Pakon sanelemana aion olla kesän kotona. En aivan täydessä totuudessa, koska pidän liikkeen avoinna sopimuksen mukaan, ja ajanvarauksesta olen tietenkin paikalla. Mutta lapseni ovat koko kesän kotona, koulu loppuu viikon kuluttua ja niinhän se on, ettei noita ipanoita voi koko päivää keskenään kotonakaan pitää eikä joka päivä raahata mukanaan töihinkään. Sinänsä ihan mukavaa, ehdinpähän väsäillä uutta eteistä, mies kun on kuitenkin töissä päivät ja hänen kotityön tuntinsa iltavoittoisia.
Aurinkoista kesää ihan kaikille!
irina 22.5.09
TALVILOMA VIETETTY, NYT KEVÄTTÄ RINNASSA!
Pääsimme kuin pääsimmekin lomalle - kiitos Finnairin lentäjät! Thaimaa oli entisenlainen ja matkakierroskin oli sama kuin lähes joka vuosi, kutistettuna vain. Kentältä suoraan Koh Sametin saarelle. Olimme matkalla isohkon perheen muodossa, meillä oli 6 lapsesta 4 mukana. Bungalowimme oli loistavalla paikalla, terassiltamme laskeuduimme suoraan hiekalle ja siitä muutama kymmenen metriä mereen! Uimme - tyttäret lähes asuivat meressä - paljon, söimme hyvin ja nautiskelimme. Rehtinä yrittäjänä sairastinkin sitten yhden päivän, vein ilmeisesti mukanani todella ärhäkän vatsataudin jota kesti lähes vuorokauden... nuorimmainen Pinja kärsi vatsakivuista, Saana oksensi kerran ja kaksi vanhinta selvisivät terveinä. Siellä kyllä kolhittiin jalkoja ja käsiä koralleihin snorklatessa, hurjinta oli kun Ella sai merisiilin piikin jalkaansa! Onni onnettomuudessa ja paikallisest saivat piikin pois. Matti oli epäonnisin, Bangkokissa uudet sandaalit hiersivät jo parantuneen haavan auki ja matkatuliaisina hän sai bakteeriruusun!! Antibiootti suonensisäisesti ensimmäiset päivät ja 3 viikkoa tabletteina, kurja tauti.
Nyt on kuitenkin työt jo täydessä vauhdissa, ja seuraava loma haavekäyrällä :o) Pinkaisin täyteen vauhtiin loman jälkeen ja tein 13 päivää töitä ilman vapaata... Käväisin taas Altian kuvauksissa Helsingissä ja Karjaalla olin pitämässä 3 päivän maskeerauskurssin. Wellan keikat työllistävät ja loput työt tapahtuvatkin sitten Studio Taikassa.
Kosmetologiopiskelija on ollut talossa 1,5 viikkoa ja hienosti on mennyt. Aikoja on vielä, varaa sinäkin omasi!
Piipahda katsomassa myös uusia koruja!
Hyvissä kevätfiiliksissä nyt tulikin taas lunta ja pakkasiakin luvattiin, mutta kyllä se sieltä tulee, se jo melkein tuoksuu!!
irina 24.3.09
TALVILOMAN TOIVOSSA
Pääkaupunkiseutu lomailee jo, ja me täällä Hämeessä aloitamme ensi viikolla. Vietän ensimmäistä kertaa loman odotusta täydellisen paniikin vallassa. Meille on nimittäin varattu lennot Thaimaahan 25.2 ja se on päivä, jolloin Finnair uhkaa aloittaa lakon! Tiedän, että järkevintä olisi noudattaa hyvän ystäväni Jari Laamasen neuvoja, että aina pitää uskoa asioitten järjestyvän ja toimia sen mukaan. Tarkoittaen, että nyt pitäisi vaan rohkeasti pakata ja odotella koneen lähtöä... Pidättehän peukkuja!!
Alkuvuosi on ollut kiireinen, kiva niin. Paitsi että se uutena vuotena itselleni lupaamat vapaapäivät ovat edelleen viettämättä... Nooh, ehtihään sitä :o) On ollut kivasti keikkahommaakin, huomennakin lähden kuvauksiin Helsinkiin, pääsen jo joulutunnelmiin.
Olen saanut suoritettua Yrittäjän Ammattitutkinnon, ja olen ylpeä itsestäni. Meinasi vetää tiukoille kun tapani mukaan jätin kaiken viime tippaan. Mutta, sain tehtyä tehtäväni ja esitys meni loistavasti. Tarkoitus oli jatkaa erikoisammattitutkintoon, mutta enpäs tiedä... aika on niin rajallista, ja kiire muutenkin lähes jokapäiväistä. Pitää miettiä.
Jos pakkaset jatkaa paukkumistaan, tulkaa kokeilemaan ihania parafiinihanskoja tai -sukkia, ne lämmittää ja pehmentää ihoa ihanasti! Maaliskuun puolestavälistä meillä on Fai:ta opiskelija hoitolassa tekemässä hoitoja -30% ovh:ta! Muista varata aikasi!!
irina 18.2.09
HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2009!
Pakkanen paukkuu ja sisälläkin on kylmä. Takka lämmittää mukavasti ja tämä läppärikin pitää reidet lämpiminä...
Oltiin toista tuntia lasten kanssa luistelemassa, vaikka tällä kertaa minulla olikin kengät jalassa. Olen ollut kyllä jo luistimilla, kävimme Pyhäjärven jäälläkin ja voi että miten oli hienoa!
Vietimme ennakkojoulun sunnuntaina ennen aattoa, kävi tonttu oven takana ja söimme jouluruokia. Aaton aattona lensimme Matin kanssa Riikaan ja lapset lähtivät toisille vanhemmilleen. Olin ensimmäistä kertaa Riikassa ja ihastuin ikihyväksi! Asuimme vanhankaupungin laidalla upeassa vanhassa hotellissa, yli 3 metriä korkeat huoneet ja ihanaa antiikkia joka puolella. Kävelimme suhteellisen viileässä kelissä tosi paljon, kuuntelimme joulukirkossa kuoron laulut ja katselimme toisessa kirkossa messut... Söimme loistavaa ruokaa ja nautimme hyvästä palvelusta. Oli siis ihana joulu, vaikka pelkäsin että ilman lapsia se ei voi olla!
Uusi Vuosi meni kotosalla koko uusioperheen 6-päisen lapsikatraan voimin, oli vielä 2 serkkua ja naapurin tytötkin välillä paikalla! Se oli menoa se!
Studio Taika valmistautui paluuseen minun "alkuajoilleni". Toimin jälleen osittain freelancerina, pitää sanoa "osittain", koska kuitenkin pidän Studion auki. Olen siellä aina kun olen Forssassa. Pidän aukioloaikoja täällä kotisivuilla, jos et halua lähteä hakuammuntana kolkuttelemaan ovelleni.
Olen tyytyväinen muutokseen, näin saan säännösteltyä hiukan paremmin omat työkuvioni.
Toivotan kaikki edelleen tervetulleeksi Studio Taikaan, hiukan supistetumman palvelun pariin, mutta aina vaan ilolla ja innolla mukana!
irina 8.1.09
TAAS JOULU ON LÄHELLÄ... KÄÄK!
Vai onko siinä mitään kääkimistä?? Tuntuu vain että se juuri oli, ja silloinhan se tarkoittaa että TAAS se on... Milloin vuodet alkoivat kulumaan näin nopeasti?!
Meillä muutokset senkun paukkuvat Studio Taikassa, loppuuko tämä ikinä..
Arja päätti yllättäen laittaa oman kampaamon. Vietimme lähes vuoden mukavaa yhteiseloa työn parissa, ja kivaa oli. Nyt on sitten muutosten aika ja pitää kai nekin ottaa positiivisena asiana. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että joku yrittää lähettää minulle signaalia jostain toisesta energiakehästä, ja vinkkaa, että voisin jo heittää hyvästit kampaamolle. Niin aion nyt tehdäkkin, hiukan pitkin hampain, toisaalta helpottuneena. Ehkä se on kosto siitä, etten itse tee kampaamotyötä, vaikka senkin ammatin olen hankkinut...
Vuokraan kyllä tilan kampaajalle, jos sellainen sattuu paikalle kyselemään!
Keskityn nyt ensitöikseni omaan osaamiseeni. Eli intohimoni meikkaaminen olkoon edelleen ykkösasiani, koulutus ja kynnet koristeluineen vahva kakkonen ja lähes yhtä vahvana mutta kolmosena kampaukset ja heti siihen perään kestopigmentointi ja ripsien tuuhennus! Eli edelleen meiltä saa kokonaisvaltaista kauneudenhoitopalvelua, ja juhliin on helppo lähteä täydessä tällingissä!
Kauneushoitola jatkaa toistaiseksi entiseen malliinsa ja Satu puurtaa siellä.
Anna Karenina sai ensi-iltansa ja työni teatterilla tässä proggiksessa päätöksensä, mitä nyt käyn huoltamassa peruukin ja lisäkkeet parin kolmen viikon välein. Työ oli antoisaa, teatterin väki mitä ihaninta ja lapset kyselee: koska mennään teatterille... niissä upeissa kulisseissa olikin kiva juoksennella kun äiti painoi hommia!
Nyt pipoa päähän kun pakkaset tulevat ja tumput suorina... Studio Taikaan!!
irina 17.11.08
ONPAS AIKA HURAHTANUT!
Ei ole ennen näin pitkää taukoa ollutkaan päiväkirjan sivuilla.
Hups, mihin se kesä meni, vai oliko sitä ollenkaan??
Olihan se, vaikka kelit olivatkin aika masentavat. Vietin silti pitkästä aikaa todella mukavan kesän, lomailin nimittäin runsain mitoin! Kesäkuussa olin lasten kanssa Kuopiossa 5pv ja elokuussa pidimme viikon lomaa ihan kotikulmilla. Eikä siinä kaikki, olin nimittäin joka viikko 1-3 päivää töistä pois, ja se oli harvinaista herkkua!! Oli se niin mahtava energialataus, että kaiholla sitä muistelen... mökkeilimme saaristossa ja Liesjärvellä, keräsimme metsämansikoita heinänkorteen ja kyttäsimme lehmiä laitumella, söimme jätskiä ja nautimme jopa tuulisistakin päivistä laiturilla istuen villapaidat päällä!
Syksyn myötä alkoi uusi aikakausi perheessämme, esikoiseni aloitti koulun ja kuopus eskarin. On ollut hulinaa ja vilskettä arjessa, erilaista sellaista. Aamumme alkavat nykyään tuntia aikaisemmin kuin ennen, ja minun työpäiväni ovat säätämistä täynnä, kun kesken päivän haen lasta koulusta. Harrastuksetkin ajoittuvat aika tavalla päiväsaikaan, joten kalenteri on taas paras kaveri... Tähän on tottunut ihan mukavasti, tyttö on niin reipas ja innokas koululainen, että ihan sydäntä riipaisee. Olen jättänyt suuren osan Wellan töistäni, en pysty enää matkustelemaan iltoja myöten, kun ei ole päiväkodin vuorohoitoturvaa. Ihan hyvä näin.
Ammatti-instituutissa olen opettanut yhden opintoviikon, ja toinen on vielä edessä tänä syksynä. Uutena valtauksena on Forssan Teatteri, johon suunnittelen meikit ja kampaukset Anna Kareninaan. Erittäin mukavaa vaihtelua!!
Studio Taikakin on kokenut pieniä muutoksia. Myyjämme Hellevi lopetti työt elo-syyskuun vaihteessa. Olen itse nyt enemmän liikkeessä, kun nuo matkahommat piti minimoida. Partioimme siis Arjan ja Sadun kanssa yhdessä ja erikseen, meitä on talossa nyt kolme reipasta yrittäjänaista!
Toivon että Sinäkin olet levännyt kesällä, ja aloittanut syksyn ja talven vastaanottamisen ilolla ja uudella voimalla!
Tavataan Studio Taikassa!!
irina 22.9.08
SILMÄT SIKKARALLA UIMARANTOJA KOHDEN!
Kesä on saapunut, muistathan aurinkosuojan! Meiltä saat laadukkaita Dermalogican aurinkosuojia.
Kotipihalla on puut pilkottu ja ovat kuivumassa, kiitos ihanan isäni.
Porttikujalla sitä vastoin on valtava pihan mylläys käynnissä. Prisman tontille vedetään kaukolämpö- ja vesiputket, ja tietenkin meidän pihan poikki... Onneksi viime kesänä ei ehditty tekemään piharemonttia, olisi varmaan itku päässyt.
Valmistujaishässäkkä oli ja meni, onnea vaan kaikille valmistuneille!
Fai:ta lähti kosmetologiopiskelijat ensimmäisen vuoden jälkeen kesälaitumille, suurin osa töihin. Syksyllä tytöillä alkaa pidempi aherrus ehostusjaksolla, eli minua odottaa mukava työrupeama.
Me lomailemme enemmän ja vähemmän Studio Taikassa, minä olen ensi viikon pois, Arja juhannusviikon ja Hellevi heinäkuun. Pidän itse vapaata arkisin aina kun siihen on mahdollisuus, talvella saa painaa töitä enemmän kuin yksi ihminen meinaa jaksaa.
Lämpöisiä päiviä kaikille, lomailijoille ja työssä käyville, nautitaan valosta!
irina 4.6.08
PUITA VINOON PINOON
Nämä keskiviikot ovat lasten musisointipäiviä, ensin on viulutunti ja sitten muskarit. Kun kuopus on muskarissa, touhuamme esikoisen kanssa ja toisin päin. Tänään kärräsin puita varastoon, ja sain pienen apulaisenkin nuorimmaisesta. Ihan sitten kahdella kottikärryllä niitä kuljetettiin ja kannettiin siistiin pinoon, on se kiva kun 6-vuotias kärrää puita ja huutaa "tää on kivaa!"
Niin se tuli matka tehtyä, kotona ollaan oltu kohta 4 viikkoa. Aika meni nopeasti, vaikka ensimmäisen päivän iltana tuntuikin, että reissua on kestänyt jo pidempäänkin. Aloitimme nimittäin sellaisella hulinalla, saman tien työn pariin ja illalla oli niin puhki, että jo tuntuikin että on ravia juostu pidempäänkin! Bangkokissa meni aikalailla työn merkeissä, vaikka tulihan siellä huilattuakin. On niin kuuma, ettei kunto kestä sitä jatkuvaa menemistä. Saarista valitsimme vanhan kunnon Koh Sametin: aamupalalta rannalle, päivä snorklausta, lukemista, ristikoita, sieltä suihkun kautta syömään ja klo 21 sänkyyn... Ihanaa ja rentouttavaa! Yksi ilta ja muutama päivä meni enemmän ja vähemmän työn parissa, kun piti oikolukea Fiilistä ym. On tunnustettava että ei olisi huvittanut, mutta pakkohan se oli, vaikka taisi ihan tippaa tulla silmäkulmaan, kun tuntui ettei IKINÄKOSKAAN saa olla töiltä rauhassa...
Nyt on kevätsiivon aika, kotipihalla on jo yksi puu nurin ja viimekesänä jääneitä puita pitäisi pilkkoa ja saada parin viikon sisällä kuivumaan.
Studio Taikan kevätsiivo on enemmänkin kevätuutuus! Kuten olette varmaan huomanneet, meiltä saa nyt ripsien kestojatkeet ja kynsien koristelua! Lisää uutuutta tulee tuotteiden merkeissä, otamme pikkuhiljaa sisälle Bernard Cassiere -ihonhoitosarjan, ja äitienpäiväksi on luvassa tarjolla upean ihanaa uutta ja elvyttävää kasvohoitoa!! Muistakaa äitiä lahjakortilla :o)
Aurinkoisia ja reippaita päiviä ihan kaikille!
irina 23.4.08
ASKEL LÄHEMPÄNÄ KEVÄTTÄ
Odotan keväältä hiukan lämpöä, paljon rauhaa ja megana tasaista menoa :o) Työkiireet ovat aivan huipussaan juuri nyt, Wellaa pari-kolme päivää viikossa, kasaan Fiilistä ja suunnittelen häämessuja, viikonlopuillekin on vielä osunut keikkaa, kurssia ja hääväen meikkaamista. Tekisi mieli sanoa että huh-huh, nyt väsyttää, mutta olen hiljaa ja kestän tämän kuin nainen! Pientä myhäilyä myös havaittavissa, lähden nimittäin torstaina Thaimaahan!! Vakuutan itselleni ja myös teille, että olen lomani ansainnut. Eikä koko matka ole edes lököilyä, kierrän taas tukkureita ja tuon teille sieltä kaikkea kivaa :o) Suuntana on siis Bangkok jossa hoidetaan työasioita, ja lähipäivinä varmaan päätämme, suuntaammeko sieltä perinteisesti Koh Sametille, vai kävisimmekö Koh Makilla. Samet on tullut erittäin tutuksi vuosien varrella, Makilla en ole käynyt ja olisi kiva nähdä uuttakin (kun tuota maakohdetta ei hevillä saa vaihdettua...). Lähetän sieltä ajatuksissani kaikille auringonsäteitä!
Saamme joukkoomme Studio Taikaan jälleen uuden yrittäjän, Satu Mendolin aloittaa työntekijänä tässä kuussa ja jatkaa näillä näkymin ensi kuusta alkaen yrittäjänä kauneushoitolassamme. Sitten meillä on taas "juniori" talossa, Satu joutuukin koville meidän "mammojen" kanssa!
Kun palaan matkalta, on juhlien aika. Studio Taika viettää 2-vuotissynttäreitään 1.4! Kahvitellaan silloin :o) Siihen asti näkemiin ja kuulemiin, voikaa hyvin ja onnellisesti.
Muistakaa käydä häämessuilla, ja morsiamet, ottakaa osaa kilpailuun Studio Taikassa, voitte voittaa häämeikin valitsemallenne päivälle ja koemeikin messuilla.
irina 8.3.2008
OPISKELEVA YRITTÄJÄ!
Ihan totta, olen opiskelija! Yli kymmenen vuotta on kulunut edellisestä opinahjosta ja tämä tuntuu ihan mukavalta. Meitä on 12 innokasta yrittäjää ja tulevaa yrittäjää suorittamassa yrittäjän ammattitutkintoa :o) Tottumattomuuttani koen kyllä jonkinasteista levottomuutta sekä päässäni että kropassani, kun istun ja kuuntelen viisaita puheita. Silti olen ylpeä itsestäni, että sinne olen hakeutunut, ja kiitollinen Forssan Naisyrittäjille, joilta tieto koulutuksesta tuli! Nyt sitä viimeinkin oppii (?) yrittämään, ja saa myös viettää päivän kuukaudessa hauskassa ja innostavassa seurassa! Olemme jakaneet kallisarvoista tietoa ja taitoa keskenämme ja myös nauraneet paljon, ja se on kivaa se.
Eilen olin Seinäjoella töissä ja nautin peffaa puuduttavalla ajomatkallani maisemista ja AURINGON paisteesta! Upeaa! Kysyisin, että muistatko mikä se on, mutta pilkahti tuo pallo tänään Forssassakin :o) Pieni energiapiikki se oli harmaan kauden jälkeen, ja muutaman päivän saamme nyt nauttia pakkasistakin, hurraa talvi!
Studio Taikassa valmistaudumme taas kanta-asiakastapahtumaan, joka on lauantaina. Tiedossa on rupattelua ja mukavia hetkiä mukavassa seurassa.
Puuhastelen Fiilis-lehteä aina kun suinkin ehdin, kyllä hattu nousee nyt kaikille lehtien julkaisijoille, on siinä kaverit hommaa. Eiköhän se pikkuhiljaa valmistu... Ideoita olisi pää tulvillaan, kun olisi vielä resursseja toteuttaa kaikki! Tässä on taas haaveilun paikka...
Koululaiset, ja jotkut vanhemmatkin, odottavat varmaan jo malttamattomina hiihtolomaa. Minä tyttö se olen töissä, mutta toivon teille lomailijoille lunta ja hiihtokelejä, ja turvallista matkaa kaikille jotka päätyvät polttavan auringon alle!
irina 13.2.2008
HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE!
Jestas millä vauhdilla tämä vuosi on käynnistynyt! Sellaista rumbaa ja vähän sambaakin, että hyvä kun perässä pysyy. Mutta, kivalta tuntuu!!
Olemme aloittaneet vuoden 2008 aivan uusin haastein ja suunnitelmin. Olemme saaneet tiimiimme uutta voimaa ja energiaa, Arja on tullut vuokratuolille kampaamoon ja Anne on uusi kosmetologimme. Kyllä nyt kelpaa :o)
Fiilis -lehtikin jää helmikuulta väliin, niin kiire on ollut. Siirrän lehden julkaisuajankohdat niin, että seuraava ilmestyy huhtikuussa toukokuun sijaan ja vuoden toinen lehti marraskuussa, eli kaksi lehteä vuodessa.
Niin se joulu tuli ja meni, maa oli lumeton vaikka esikoisen joululahjatoivekirjeessä oli kahden lahjatoivomuksen lisäksi toive saada paljon lunta! Lunta ei saanut, mutta Tatu ja Patu -kirjan ja lukulampun hän sai. Kuopus haluaa nyt ilmoittaa, että hän sai Halinallen (istuvat vieressä ja lukevat mitä kirjoitan...)
Toivon että Sinäkin olet saanut aloittaa uuden vuoden ilon ja positiivisuuden merkeissä!
irina 5.1.08
ITSENÄINEN SUOMI...
...juhlii tänään 90-vuotissynttäreitään, Onnea Suomi! Minun Ystäväni jota mammaksi kutsun, täyttää tammikuussa 95 vuotta, niihin vuosiin mahtuu monta tarinaa ja kokemusta. Mamma on edelleen tarkka pukeutumisestaan, hiukset ovat aina kauniisti, värjäyttää ripset ja kulmat ja on kiinnostunut jokapäiväisistä tapahtumista. Siinä meille tavoitetta!
Ajatelkaa miten nopeasti aika kuluu. Joulua odotetaan ja - kuulostaakohan aivan pessimismiltä - kahden viikon kuluttua se on kaikkine pyhineen jo ohi!! Eikä vielä yhtään lahjaa paketoitu... Tämä pahenee näemmä joulu joululta, tämä viimetipan touhotus nimittäin...
Studio Taikassa on ollut joulutunnelmaa jo viikon verran, suloisia paketteja ja kynttilät palavat joka päivä. Meillä on kivoja lahjavinkkejä, naisille ja miehille! Nuorisoa unohtamatta!! Ja nyt viimeistään kannattaa liittyä kanta-asiakkaaksi, saat kivoja lisäetuja ja alennuksia.
Toivotan kaikille Rauhallista ja Onnellista Joulun odotusta!
irina 6.12.07
HARMAAKIN ON KAUNIS VÄRI!
Varsinkin tummissa "smoky eyes" -meikissä, höystettynä esim. viininpunaisella tai tummansinisellä. Ei sitä silti välttämättä jaksa pitkään katsella, jos se on hallitseva väri, ja näillä keleillä se vähän tuppaa sitä olemaan... Oli hauskaa kun viime keskiviikkona tuprutti isoja lumihiutaleita aivan yllättäen ja maa oli toista päivää valkoinen. Kuopus lähes "sekosi" riemuunsa, "mä haluun ulos leikkimään ja mä haluun haalarit ja talvihanskat ja talvisaappaat!". Lapset ainakin odottavat talvea :o).
Oletteko lukeneet Fiiliksen?! Oli outo tunne kun sain sen vihdoin käteeni, siinä se nyt oli ja näytti hienolta! Toivottavasti lukijat ovat löytäneet sieltä vinkkejä itsensä hemmotteluun! Seuraava lehti ilmestyy helmikuun Vapaalipun välissä ja kolmas toukokuussa. Jos haluaisit löytää lehdestä juttua sinua kiinnostavasta aihepiiristä, voit meilata minulle ja teen parhaani täyttääkseni toiveita!
Toissapäivänä varasimme matkan Thaimaahan... Se on jokavuotinen Suuri Odotus, että sinne pääsee! Tällä kertaa kukkaro ei olisi antanut myöden, mutta pääkoppa sanoi että näkkäri on ihan jees muutaman viikon, jos sillä säästöllä pääsee lataamaan akkunsa... Matka on osittain myös työmatka, se antakoon anteeksi tämän tuhlailun.
Pikkujoulut ovat täydessä vauhdissa ja toivottavasti kaikki saavat viettää ystävien ja työkavereiden kanssa laadukasta juhla-aikaa. Odottelemme jo joulua, niin kotona kuin Studio Taikassakin!
Glögi lämmittäköön pimeitä iltojanne!
irina 11.11.207
VÄRIÄ SYKSYSSÄ
Pihavaahterat ovat jo tiputtaneet lehtensä, miksi koivu pitää omistaan kiinni niin hanakasti? Ei tarvitsisi päivittäin pohtia, jaksaako mennä haravoimaan vaan kerralla tempaista lehdet säkkeihin.
Studio Taikassa oli Hullut Päivät syyskuussa, maanantaista perjantaihin ja jokaiselle päivälle jotakin uutta. Jos ei niin Hullua, mutta ainakin kivaa! Asiakkaat saivat kunakin päivänä tutustua sarjoihimme ja tarjouksiakin oli, Hulluna!
Jos et vielä ole syyskiireiltäsi ehtinyt, tule tutustumaan syksyn uusiin meikkeihin. Voidemainen silmien rajausväri on nyt aivan must!
Wellan keikat alkoivat ja olen jo pyörähtänyt yli 2000km. Ajelin Jyväskylästä kotiin ja ajattelin, että niin se sitten on syksy, aivan pimeää, vettä satoi, tie kiilsi ja vastaantulevien valot häikäisivät. Lapset eivät iloitse tästä ruuhkasyksystä yhtään, ja huono omatunto seuraa jokaisella matkalla. Välillä tuntuu että lapsia näkee vain kun heidät herättää ja laittaa nukkumaan. Siitäkin tietää, että viettää heidän kanssaan liian vähän aikaa, kun on jatkuvasti ikävä.
Suren usein sitäkin, että elämästä on tullut liiaksi suorittamista. Tämän pitäisi olla iän puolesta kultaista aikaa, on sinut itsensä kanssa, oppinut hyväksymään tosiasioita, lapset hauskassa iässä, mutta hitsi vieköön miten aina on kiire! Vaikka kroppa olisi kotona, vähintään pää on töissä. Kaksi peräkkäistä vapaapäivää on yhtä juhlaa (NYT on ne juhlat, peruin tämän päivän kurssille menon ja olen KOTONA!), ja vielä kun päivät venyvät usein iltaan asti. Vedin ruksia kalenteriin joulukuulle(!!), jos edes muutaman päivän saisi viettää perheen parissa kaikessa rauhassa. Myönnän, yrittäjän elämä on rankkaa. Rakasta kuitenkin, onneksi, siitä saa voimia jaksamiseen. Ja varmasti muistan joka päivä iloita siitä, että saan tehdä sitä mistä tykkään ja missä koen olevani parhaimmillani.
Työn runsautta kun valitan, tunnustan hankkineeni sitä vielä lisääkin... Marraskuun alussa ilmestyy ensimmäinen numero Fiilis
-lehdestäni, lehti joka tarjoaa lukijoilleen sitä hyvää fiilistä, mistä kukin sitä sitten hakeekin. Kauneudenhoitoa, liikuntaa, vaatteita, asusteita, herkkuja, niistähän se löytyy :o) Lehti ilmestyy 4krt/v Vapaalipun välissä jokaiseen kotiin, ole hyvä ja poimi sieltä oma hyvä olosi!!
Syksy jatkuu omalta osaltani töiden parissa, mutta myös koulutuksen, ja se on kivaa se. Olin ja menen vielä 3 päiväksi, Wellalla, verestän kampaajan ammattiani. En tiedä näkeekö minua enemmän kampaamon puolella tämän jälkeen, mutta kiva päivittää tietoa ja taitoa. Kynsimuotoilijaksi palaan monen vuoden tauon jälkeen tässä pikkuhiljaa.
Pidetään itsemme lämpimänä, nautitaan pimeistä illoista kynttilöiden valossa ja muistetaan välillä levähtää. Minä olen lähes vuoden tauon jälkeen aloittanut jälleen joogan, ja se jos jokin, rauhoittaa sekä mielen että kropan.
irina 6.10.07
ELOKUU...
onkohan tämä sitten se uusi kesäkuukausi!?? Aikamoista hellettä pitänyt.
Helteet alkoi ja niillä nurkilla lomantynkäkin sitten loppui. Sain kuitenkin muutaman päivän rauhoittua mökillä, poimin 2 ämpärillistä mustikoita ja sehän rauhoitti vanhan marjastajan mielen.
Nyt on koulut alkanut, meillä on joulukuussa valmistuvien kosmetologien meikkijakso meneillään Forssan Ammatti-instituutissa. Opettaminen on erittäin mieleistä työtä, koen suurta nautintoa kun huomaan, miten oppilaat edistyvät ja tekevät upeita meikkejä. Torstaina aloitti myös kolmas luokka kosmetologiopiskelijoita opinahjonsa tässä kaupungissa.
Esikoiseni aloitti esikoulun, ja oli hyvin iloinen ja reipas tyttö.
Olin elokuun alun lauantain Raumalla päivän meikkaamassa hyvän ystäväni kampaamossa. Päivä oli kiireinen isoa hääporukkaa meikatessa, mutta mukava, ja toivoisivat minun käyvän siellä säännöllisemmin! Antakaa lisää päiviä kuukauteen! Ensi kuussa teen samanlaisen keikan Helsinkiin, sielläkin on hääväkeä odottamassa meikkejä ja kampauksia.
Meillä on Studio Taikassa ollut kesän lauantait hurmaavan työntäyteisiä. Ihanaa kun olette löytäneet meidät, kaikki morsiamet ja muut juhlijat! Nuorelle yritykselle olette suuri ilo ja lahja :o)
Minä olen tämän kuun kovasti kiinni tuolla koululla ja Helle pyörittää Studio Taikaa. Toki olen sielläkin joinain päivinä. Olemme suunnitelleet kaikkea kivaa syksyyn, olkaapa tarkkoja kun selaatte Seutu-Sanomia ja Forssan Lehteä ja tietty meidän kotisivuja!!
Käydään sienestämässä ja iloitaan lämpimistä päivistä.
irina 14.8.07
HEINÄKUU...
on se OIKEA kesäkuukausi, ja tänään ainakin kelien puolesta hyvin paikkansapitävä muisto lapsuudesta.
Porttikujalla loistaa talovanhus upeassa maalissa, jos ette ole huomanneet :o) Olemme saaneet älyttömän paljon hienoa palautetta ohikulkijoilta ja tutuilta, mukavaa että tästä riittää silmäniloa monelle! Maalausurakka suoritettiin kiitettävällä vauhdilla, olemme tyytyväisiä. Ilahduttavaa on myös, että kuistin laudoitus saatiin yhdenmukaiseksi muun kiinteistön laudoituksen kanssa, kiitosta vaan ahkeralle talkookaksikolle!
Ruotsin matka on tehty, n. 1200 km ajoa ja kaikki meni loistavasti. Tapasimme kaikki sukulaiset; kummitädin ja -sedän, enon vaimoineen, tädin, serkut ja serkkujen lapset. Lapset saivat loistavaa kielikylpyä, ja meillä "puhutaan" ruotsia nyt päivittäin... Hieno huomata, miten nopeasti lapset oppivat uutta. Pitäisikö heidät lähettää joka kesä muutamaksi kuukaudeksi sukuloimaan rapakon taa... Kielikylpy teki hyvää ihan itsellenikin, niin niitä kadoksissa olleita sanoja alkaa pulpahtelemaan kun päästää muistin sopukat kesälaitumelle!
Olin viikonlopun Helsingissä ja ah, miten rakastankaan pääkaupunkimme kesäistä sykettä ja ihmisvilinää! Lauantaina oli jo 10-vuotisjuhlaansa viettävä perinteinen tyttöjen piknik Kaivopuistossa (kokoonnumme vanhojen ystävien kanssa), eli taas oli naurua ja puheensorinaa ja vielä herkullisia eväitäkin! Sunnuntain olin Hietsun kirpparilla, se on aikoinaan ollut kuin toinen olohuoneeni, olen kirppari-ihminen henkeen ja vereen!
Nyt olen purkanut sisustusvimmaani Studio Taikassa, petsannut hyllyjä ja pöytiä, uudistanut siis vanhaa, ja on tyytyväinen olo. Hellevi on lomalla, parhaillaan siemailee varmaan punaviiniä Ranskalaisella viinitilalla...
Aivan ihanaa ja aurinkoista kesälomaa kaikille, jotka sitä parhaillaan viettävät!! Muistathan että meiltä löydät aivan mahtavat Make Up For Everin vedenkestävät rajauskynät ja ihanissa väreissä! Ja ei kun sukeltamaan...
irina 3.7.2007
TALOVANHUKSEMME EHOSTUS
Koivumme ovat osittain nyt jo halkoina kuivumassa, osa vielä pölkkyinä odottamassa voimamiesten urotyötä. Piha ei ole oikein ollut edukseen viime aikoina, mutta näemme jo valoa tunnelin päässä. Maalausurakka on käynnissä, voi hitsi miten tulee hieno! Yhtä paljon odotan, että saisimme pihankin kuntoon. Se on aika kaaottinen, siellä on kaikenmaailman telinettä ja maalinripettä siellä täällä.
Saamme sisätiloihinkin uudistusta sen verran, että ilmalämpöpumppu on tulossa, ja viileyttä luvassa! On ollut nimittäin taas hippusen kuumat oltavat...
Jokakeväinen sisustusvimma on iskenyt jälleen, ja mielellään uudistaisi muutakin kuin pumpun verran Studiolla... Kotonakin olisi aivan valmiit suunnitelmat uusiin väreihin ja huonekaluihin, pihallekkin vaikka mitä, mutta... aika on rajoitettua, rahasta puhumattakaan. Onneksi saa haaveilla ja suunnitella, vaikka toteutus jääkin tuonnemmaksi!
Viime viikonloppuna olin rakkaitten ystävieni kanssa risteilyllä, se oli täynnä naisenergiaa ja nauroimme niin, että ääni oli käheänä kaksi päivää. Miten suuri onni ystävistä, uusistakin, ja miten arvokkaalta tuntuvat "vanhat" ystävät, joista osan on tuntenut jo lähes 40 vuotta!!
Viikon kuluttua risteilen jälleen, silloin lähden lasten kanssa viikon lomalle ruotsiin. Kierrämme sukulaiset ja nautimme yhdessäolosta.
Nautinnollisia hetkiä teillekin!!
irina 31.5.07
SULOINEN KEVÄT RINNASSA
Tiedän viimeistään silloin kesän olevan nurkan takana, kun aamulla herään ennen herätyskellon pirinää. Miksikö? Siksi koska on niiiin valoisaa!!! Kivaa ja joskus ei niin kivaa, ei silloin kun olisi mahdollisuus nukkua ja valo herättää. En aio silti hankkia valoverhoja, haluan uskoa että luonnonvalon herätys on herätys lempeämmästä päästä ja totutella taas iloitsemaan siitä.
Esikoinen sai uuden polkupyörän, ja pyöräilimme ensimmäisen kerran kaupungille. Hienosti meni, kun sattui vielä olemaan vappupäivä ja tankkasimme itsemme simalla ja munkeilla ja leivällä ja kahvilla ja lapset pyörähtivät karusellissakin ja ilmapallot keikkuivat takinhelmoissa kiinni kun palasimme kotiin. Korttelin päässä kotoa pääsi kuopukselta itku, kun väsytti jo kovasti. Urheita tyttöjä! Illalla sitten ihmettelivät, miten se vappu nyt muka voi olla ohi, kun vasta saivat uudet ilmapallotkin!
Pihapiirimme Porttikujalla tulee kokemaan valtavan muodonmuutoksen tässä lähiaikoina. Kaikki 10 koivuamme todettiin lahoiksi, ja ne kaadetaan! Apua, olemmeko sen jälkeen kuin puutalo autiomaassa?! Nyt on sitten aika suunnitella koko piha uusiksi, istuttaa uusia puita ja pensaitakin. Samalla tasoittuu kurjat kuopatkin parkkialueelta, jatkossa ei sitten ole - toivottavasti - niitä valtavia vesilammikoitakaan. Huh, jännittävää. Studiolla on kaikki ennallaan, olemme viivanneet varauskirjasta lomamme ja varmaan itse kukin odottaa omaansa. Toivottavasti TE lomienne lomassa ehditte piipahtamaan meilläkin!
Hannelen remontti on loppusuoralla ja ensi viikolla naapurissamme tuoksuu pulla! Tervetuloa sinne ja tänne!
irina 7.5.07
KOTONA TAAS...
Aurinkoiset terveiset +35 asteen Thaimaasta, loma meni odotetun ihanasti ja tuli levättyä. Kiireettömyys ei ihan kokonaan unohtunut, se esiintyi ehkä hiukan eri muodossa matkan aikana. Hain meille koruja myyntiin, ja juoksimme aika monta tukkukauppiasta läpi, ja siinä helteessä tiesi juosseensa :o) Bangkokissa olimme perinteisiä turistejakin ja kiersimme muutamat temppelit. Sametin saarella nautimme turkoosista merestä, thaihieronnasta ja hyvästä ruuasta. Nyt jo tekisi mieli takaisin!
Eilen vietimme Studio Taikan 1-vuotissynttäreitä!! Uskomatonta, miten nopeasti on vuosi mennyt. Saimme aamulla korumme esille, ja Hellevin kanssa olimme aivan täpinöissämme! Ihanaa kun on jotain uutta, ja vielä tosi makeita koruja!
Meillä oli kakkukahvit tarjolla koko päivän ja mukavasti kävi ihmisiä herkuttelemassa ja ostoksilla.
Tänään on synttärit jatkuneet, nyt perhepiirissä. Kuopukseni täytti 5 vuotta, ja on ollut kaupungin onnellisin tyttö tänään, jostain syystä tämä etappi oli todella odotettu. Äitini täytti 70 vuotta, ja tänäänhän on myös Irinan päivä :o), joten juhlaa on ollut kerrakseen.
Hannele on tehnyt remonttia Kahvila Wanhakoulussa ja saa ovet auki toukokuussa, kiva kun talo herää puolikkaasta talviunesta. Saamme uuden maalipinnankin kevään/kesän kuluessa, ihanaa, sitä on odotettu.
Nyt hiljennymme pääsiäisen viettoon ja tapaamme jälleen tiistaina 10.4.!
Suklaamunia ja tipusia, auringonkeltaista ja ruohonvihreää!
irina 5.4.07
LOMA HÄÄMÖTTÄÄ!
Ihana keväinen maaliskuu, tekisi mieli tanssia ja laulaa ja hyppiä kadulla kuin aropupu! Kiitos ihanalle auringolle, joka antaa niin hyvän mielen!
Hyvä mieli on alkavasta lomastakin :o) Ylihuomenna lähdemme Thaimaahan 2 viikoksi. Bangkok ja Koh Samet tähtäimessä, tuttuja paikkoja molemmat, eli tietää mikä ihanuus edessä. Olen luvannut muistaa ja iloita joka aamu herätessäni, että ei tarvitse keittää kaurapuuroa, ei hoputtaa lapsia ja itseään, ei lähteä töihin, ei miettiä mitä ruokaa syödään illalla, ei pestä pyykkiä... nyt alkaa hetki, jolloin ON LUPA NAUTTIA jokaisesta rauhallisesta hetkestä, ennenkaikkea kiireettömyydestä.
Hyvää Päivää -messut menivät hyvin. Varsinkin sunnuntai oli vilkas päivä. Itse olin sunnuntaina aamun töissä Helsingissä ja vasta loppupäivän messuilla. Vidal Sassoon Lontoosta oli kouluttamassa suomalaisia kampaajia, ja minulla oli jälleen ilo ja kunnia meikata heidän mallinsa kolmena aamupäivänä. Heillä on aina hyvin organisoitu kaikki, ja meikeistäkin on hienosti piirretyt ja tekstillä terästetyt lay outit, joiden avulla on mukava tehdä meikit. Väreinä oli neonvärejä ja sinapinkeltaista, ei ehkä ihan tämän kevään herkkuvärejä.
Make Up For Everiltä on tullut AIVAN IHANIA uutuusvärejä kajal-kyniin ja vedenkestäviin rajauskyniin; turkoosia, limenvihreää, tummanvihreää, sinivihreää... Samoja sävyjä löytyy luomiväreistäkin. Myös Shiseidon kevään uudet meikit ovat saapuneet, upeat creme-luomivärit ja herkullisia huulipunia.
Iloa ja valoa nyt ihan kaikille, palaan lomauutisten kera muutaman viikon kuluttua!
irina 14.3.07
KOHTI KEVÄTTÄ!
Päivät ovat mukavasti pidentyneet, loistava tunne herätä aamulla kun on valoisaa!
Nyt on aika tuoda valoa ihan sielun sopukoihin asti, hyvällä omallatunnolla hoitaa iho vastaanottamaan kevään aurinko. Talven kireys ja kuivuus on tipotiessään kosteuttavan kasvohoidon jälkeen, suosittelen!
Kotona kevät näkyy, tai enemmänkin tuntuu, muuttovimmana... Tahtoisi uuden kodin ja uudet tapetit ja kaikkea muuta mukavaa oheiskivaa :o)
Työkiireet jatkuvat, nyt on menossa 18pv:n putki ilman vapaapäivää. Huomenna lähden Karjaalle pitämään 3 pv:n kurssia Västra Nylands Folkhögskolaniin, siitä työt jatkuvat Helsingissä, täällä studiolla ja siellä täällä ympäri suomea. Mutta, voimia löytyy kun muistaa pitää mielessä häämöttävän loman! Kyllä, Thaimaa kutsuu ja tekisi jo mieli pakata, ihan näin 2 viikkoa etukäteen...
Ennen lomia nähdään kuitenkin täällä tai Hyvää Päivää -messuilla 10-11.3!! Tervetuloa!
irina 1.3.07
TERVEISIÄ LONTOOSTA!
Armaani lähti automatkalle Eurooppaan miesporukassa, päämääränä Espanja, ja sain sitten häneltä yllätyskutsun saapua pitkäksi viikonlopuksi Lontooseen. Oli aivan ihanaa matka, siellä ruoho oli vihreää ja kukat kukki ruukuissa, kävelimme aamusta iltaan - no, välillä tunnelmallisissa pubeissa levähdettiin :o) Se oli enemmän siis lomamatka, vaikka yritin silmä tarkkana kurkistella kevään muotia, ja Sohossa tutkin hieman lähemmin Vidal Sassoonin salonkia. Silmiini pistivät nyt jo niin keväiset pastelliset kynnet koristeluineen! Pienikin matka piristää, ja nyt virkeänä tehdään töitä seuraavaan matkaan asti!
Viime viikolla oli Rantasipissä Naistenilta, jota järjestämässä oli mm. Forssan Yrittäjänaiset. Teimme meikit ja hiukset illan muotinäytökseen, johon vaatteet tulivat Margesta ja alusasut Liivikeskuksesta ja kengät Helmestä. Siellä oli mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin ja heidän edustamiinsa yrityksiinkin. Minun iltani ei jatkunut tanssien merkeissä, johon siellä olisi ollut mahdollisuus, piti hakea lapset hoidosta. Mutta ei se haitannut, ilta oli silti oikein onnistunut!
Ensi viikolla alkavat keikkahommat, ensin vuorossa ovat Helsinki, Lahti ja Lappeenranta. Toivottavasti lunta ei tule ihan kainaloihin asti...
Iloisin asia tämän kuun työasioissa oli se, että teimme Studio Taikan myyntiennätyksen, vaikka odotimme tammikuun olevan hiljainen! Ihanaaaaaa!!
Toivokaamme aurinkoisia talvipäiviä, hiihto- ja luistelukelejä!
irina 31.1.07
UUSI VUOSI, UUDET IHMEET JA ILOT!
Joulu on jälleen kerran takanapäin, suklaata vieläkin kaapissa, ja kuten joka vuosi: hyvä että joulu on vain kerran vuodessa... Eikä vain sen takia, että sitä tulee syötyä kohtuuttomasti (minun kohdallani sitä SUKLAATA!), vaan on se loppujen lopuksi aika puuhakasta aikaakin. Vankasti pysyin päätöksessäni etten tee itse kaikkia ruokia, mutta niin vaan oli kiirettä ja hikeä koko aaton. Ruokailuun ja pukin vierailuun ehti rauhoittua, ilta menikin sitten haukotellen kynttilöiden valossa. Ehkä ensi jouluna saan oikeasti ottaa rauhallisesti...
Vuosi vaihtui sumuisessa säässä ja juhlien, pari rakettiakin nähtiin!
Nyt on ensimmäinen kokonainen vuotemme lähtenyt käyntiin, ja oikein mukavasti onkin! Ennen kun tein ainoastaan keikkahommia, pidin tammikuussa lomaa kun oli niin hiljaista. Nyt ilokseni olen todennut, että vuoden alku on ollut Studio Taikassa oikein mukavan vilkasta aikaa!
Meillä on rakennekynnet tarjouksessa ja kivoja tarjouksia myös Tigiltä, tervetuloa katsomaan uudet ja vanhat asiakkaat! Iloa tuo myös se, että Päivin hoitovapaa päättyy, ja saamme vihdoinkin kampaajan taloon melkein kokopäiväiseksi!!
Innolla odotamme ja katsomme, mitä uusi vuosi antaa tällä kertaa!
Tänään satoi oikein lumiukko-lunta, ja lasten kanssa sellaisen pikku-ukon pyöräytimmekin pihalle. Lumilyhdyissä tuikkii kynttilät ja on niin mukavan talvisen näköistä. Aamulla odottanee lumityöt Studio Taikan pihalla :o)
irina 14.1.07
JOULU ON SITTENKIN VALKEA!
Ihanaa kun satoi lunta, pienikin määrä valaisee ja piristää.
Kiireessä ihminen on tehokas, paikkansa se pitää ainakin minun kohdalla. Olen nimittäin saanut sittenkin jouluvalmistelut hyvälle mallille. Rohkeasti päätin ostaa suurimman osan ruuista valmiina, imelletyn perunalaatikon teen itse, kuin myös lihapullat, kotijuuston ja jälkiruuat. Usemman vuoden kinkkurullaa syötyäni, hankimme tänä jouluna oikean harmaasuolatun kinkun potkalla, nam! Lahjatkin on paketoitu ja lahjakätköt paljastunut, suuremmitta harmeitta kuitenkin...
Tämä aatonaatto ollaan vielä töissä, iltapäivästä saa alkaa jo hakemaan joulurauhaa, vaikka puuhaa vielä onkin.
Toivotan kaikille Rauhallista Joulua ja nautinnollisia hetkiä ilman kiireitä.
Vaihdamme aukioloaikamme vuodenvaihteen jälkeen, käy tarkistamassa!
irina 23.12.2006
PIMEÄÄ...
Vaan meillä Studio Taikassa on valoa!
Pienistä ne ilot koostuvat, uusi kassapöytä, sohvan siirto seinältä toiselle ja muutaman huonekalun pyöräytys huoneen ympäri ja siinä se! Uusi järjestys piristää mukavasti. Ainahan on silti tekemistä ja hankkimista, eli valmista ei ole vieläkään, mutta kiva näinkin!
Valmistumme hyvää vauhtia lauantain mukelopäivään, jännittää tuleeko meille 4, 14 vai 40 lasta! Omat lapset laskevat öitä, "koska taikuri tulee"?! Jännittävää!
Meille on myös tulossa, osa itseasiassa jo tullutkin, uusia tuotteita, poikkea katsomaan! Omana suosikkinani "party nails", upeat kynnet jotka pysyvät pidempäänkin kuin vain yksien juhlien ajan. Myös hiustenpidennyksen Tanskalaista osaamista, miten näppärää! Kokeilemisen arvoista niille, jotka haluavat joko vain piristävää raitaa, tuuhennusta tai vaikka kunnolla uutta pituutta.
Minä tyttö olen viettänyt vähän "lomaakin". Ihana viikonloppu Tampereella oman rakkaan kanssa, villiä pyllymäkeä Edenin kylpylässä, herkuttelua, löhöilyä, pubeja ja karaoke-ilta, jonka tietenkin kruunasi Katujen kuningatar.. :O) eikä siis minun laulamana!
Muistakaa, tämä on tonttujen aikaa, olkaahan kilttejä!
Perinteistä poiketen minulla ei ole kaikki joululahjat valmiina vielä, ja jännittää miten sitä ehtiikään kaikki hommaamaan.
Ja missä välissä ehdin tekemään jouluruokia...?!
irina 23.11.2006
HALLOWEEN, KAUHUA JA KOMIIKKAA!
Ensi yöksi on luvattu myrskyä Etelä-Suomeen, ihan lumen kera! Minä olen myrsky-ihminen!! Yöllä kun peltikatto kolisee ja puun oksat hakkaavat talon seinään, siinä on magiaa! Tien päällä ollessani kun lunta tuiskuaa vaakatasoon, olen toista mieltä myrskyn viehätyksestä... Silti, nyt odotan tätä säämullistusta saapuvaksi... Sehän myös sopii tähän kauhun täyteiseen Halloween-viikonloppuun... Olettehan tietoisia, että meiltä löytyy maskeeraustarvikkeita, naamareita ym. värisyttävää näihin kauhun iloihin, ja tietysti myös kaikki mahdottomat maskeeraukset!
Odotan myös joulua, apua, jo tähän aikaan vuodesta! Minä, värien ihminen, rakastan joulun tienoon valkeutta, puhtautta ja sitä käsittämätöntä rauhan tunnetta. Sisustussormeni syyhyävät kaivaa joulukoristeita esille, varsinkin sitä kaikkea, jolla täytän ruokahuoneemme valkeudella :o)
Olen ollut todella vähän itse paikalla Studiolla, keikkaa on ollut suuntaan jos toiseenkin. Wetterhoffin kurssi saatiin päätökseen viikko sitten, se oli erittäin antoisa ja mukava, ihania lahjakkaita oppilaita, joilta minäkin opin uusia asioita! Laitan jossain vaiheessa kuvia oppilaiden upeista naamareista tänne kotisivulle. Wellan keikat jatkuvat edelleen, suurin rysä on ohi. Onneksi Johanna on ollut Studiolla, Hellelläkin on ollut seuraa :o)
Meillä kotona on sairastettu vesirokko, kuopus on edelleen jo kuivuvilla näppylöillä päästä varpaisiin. Tässä sitten odotellaan, josko esikoinenkin sen saa. Hyvä kun sairastetaan se lapsena, sanovat.
Toivotan kaikille oikein lystikästä pikkujouluaikaa, lämmintä glögiä jos paleltaa, ja reipasta mieltä pimeisiin iltoihin!! Muistakaa, meiltä saatte kauniit meikit, pikkujouluun ja muuhunkin juhlaan!
irina 27.10.06
SYYSKIIREET OVAT SAAPUNEET
On vierähtänyt kuukausi ja rapiat kun viimeksi kirjoitin päiväkirjaa. Kiireet ovat siis alkaneet, niillä tarkoitan näitä keikkahommiani. Olen syksyn ajan perjantaisin Hämeenlinnassa Wetterhoffilla opettamassa maskeerausta ja naamioita, Wellan koulutukset ovat alkaneet ja niitä kierrän meikkaamassa aina Jyväskylää myöten ja Forssan Ammatti-instituutissakin alkaavat pienimuotoiset opetustyöt kosmetologilinjan tyttöjen meikkiopettajana. Välipäivät olenkin sitten täällä Studiolla!
Tässä kuussa on paljon koulutuksia Studio Taikan henkilökunnalla. Mira oli juuri 2 päivää Wellan koulutuksessa, minä Shiseidon, huomenna menee Hellevi Shiseidon koko päivän koulutukseen ja reilun viikon kuluttua Anniina ja Hellevi Dermalogicalle. Ja voi, miten paljon me opimmekaan :o)!
Syksy on ollut yllättävän hiljaista aikaa, olenpahan saanut paperipinoni järjestykseen ja mapit ojennukseen :o). Kelit ovat vielä kesäisen aurinkoiset, kipakat syysaamut tuntuvat kyllä mukavilta. Jospa sitten kun pimeä laskeutuu pohjolaan, ihmiset alkavat taas liikkua enemmän sisätiloissa ja hoitavat itseään. Sitä ennen voi käydä sienimetsässä ja nauttia luonnon rauhasta.
Lokakuussa meillä onkin vähän enemmän hulinaa, Johanna tulee Ammatti-instituutista työssäoppimaan 23.10-17.11. Kannattaa tulla edullisesti hemmottelemaan itseään!
Värikkäitä puunlehtiä odotellessa, toivotan kaikille iloista ja aurinkoista mieltä!
irina 18.9.06
KOULUT OVAT ALKANEET
Studio Taikan etupihalla on vilskettä ja vipinää, lukiolaisten autot ovat täyttäneet parkkipaikan, on mukavaa kun meidän nurkilla on elämää!
Muistakaa opiskelijat, voimassaolevaa opiskelijakorttia näyttämällä saat -10% alennusta tuotteista ja myös palveluista!! Ripset ja kulmat värjätään vaikka välitunnilla ja meikkiostoihin saa nopeasti ja vaivatta apua.
Kesä on ollut mitä upein, ja Studio Taikan ensimmäinen. Sateet ovat tervetulleita, jopa tällaiselle kesäihmiselle. Nyt aloitamme taipaleen talvea kohti hyvällä energialatauksella, meillä tulee olemaan paljon kivoja tarjouksia ja tapahtumia, infoan niistä lehdissä ja tietenkin omilla sivuillamme. Lisäenergiaa saat, kun tulet kuuntelemaan Jarin luentoa 25. tai 26.8!!
Iloa ja valoa, illat jo hämärtävät, mutta pidetään aurinkoinen mieli!
irina 17.8.06
LOMAT LOPPUSUORALLA
Vai onko omasi vielä edessä? Studio Taikassa on lomat lomailtu ja uudet tuulet puhaltavat. Meillä on uusi ihana myyjä Hellevi, jota kutsun Helleksi, aloittanut osa-aikaisena myyjänä. Syyskuun alusta työ muuttuu kokopäiväiseksi. Helle on kosmetologin koulutuksen saanut ja mm. kosmetiikka-alalla työskennellyt ihanan iloinen ja pirteä nainen! Helleltä luonnistuu kulmien ja ripsien värjäykset, pikamanikyyrit ja -meikit.
Meillä on aloittanut osa-aikaisena myös parturi-kampaaja Mira, joka on muuttanut Forssaan vajaa kuukausi sitten. Hän on saanut loistavaa kokemusta ja ammattitaitoa Hair Storessa Helsingissä!
Meillä siis kaikki hyvin ja kauniisti, toivottavasti myös teillä!
Ja koska Kuninkuusravit on ravattu, odotellaan Holjia ja sitä, kun vanhat Forssalaiset taas palailevat fiilistelemään kotikulmille!
irina 1.8.06
HELTEINEN HEINÄKUU
Tämähän on kuin Thaimaassa olisi, kuumuus on välillä aivan pistävä! Ihmiset katukuvassa ovat iloisia ja kauniin ruskettuneita, toivottavasti kaikilla jotka tästä pitävät, on tilaisuus nautiskella. Aamu- ja ilta-uinnit olisivat suotavia kaikille ihan oman mielen piristykseksi!
Bulgarian matka meni hienosti, siellä oli koko viikon vielä kuumempi kuin täällä... Loman ajankohta oli tuuria täynnä, viikkoa ennen oli satanut ja lähdettyämme satoi vielä enemmän! Lapset rakastivat "allaselämää", oppivat sukeltamaan ja Saana, esikoiseni, melkein uimaan!!
Muistakaa edelleen käyttää aurinkosuojavoiteita ja eikuin pulahtamaan!!
ps. käykää lukemassa heinäkuun kampanjasta!!
irina 13.7.2006
MEIKKIMAAILMAN RIEMUA PASIN KANSSA!
Meillä oli ilo ja kunnia saada katsella Pasi Loijaksen työskentelyä Studio Taikassa! Olisin mielelläni nähnyt meillä enemmänkin ihmisiä, ehkä helle ja muut markkinahumut vähän verottivat kävijöiden määrää. Pasin intohimo ammattiinsa tuli selkeästi esille, ei hän malttanut pelkästään konsultoida, vaan lopulta meikkasi kaikki halukkaat!
Meillä on kesä alkanut mukavasti, saimme tänne rakennekynnet ja Anniina onkin niitä jo monet tehnyt! Tervetuloa tutustumaan!
Ihanaa kun on niin lämmintä, olen ehdottomasti kesäihminen ja nautin kuumuudesta. Teen nyt poikkeuksen ja lähden ulkomaanmatkalle juhannuksena, yleensä en kesäisin halua lähteä pois suomesta. Nyt sitten kuitenkin suuntaamme lasten ja mummin kanssa viikoksi Bulgariaan. Studio Taikassa kuitenkin päivät pyörivät entisellään, Karita ja muut tytöt ovat paikalla!
Sanna on saanut Turusta vakituisen työpaikan, ja lähtee kuun vaihteen jälkeen sinne. Harmillista mutta ymmärrettävää.
Nautitaan kesästä täysin siemauksin, uidaan ja ulkoillaan, otetaan aurinkoa maltillisesti ja kerätään voimia. Herkutelkaa grillin ääressä, tämän kesän hitin meidän grilliin on tuonut erityisen ihana ihminen: Aurajuustolla täytetyt herkkusienet jotka on kääräisty pekoniin ja folionyytin sisälle muhimaan! Nam!
irina 15 6.2006
NYT ON HELPPOO OLLA ONNELLINEN!
Ensimmäinen luentomme on pidetty ja se oli niin pidetty että jatkoa on luvassa! Niin ne asiat vaan ovat tuttuja kaikille, mutta tässä kiireisessä ja hätäisessä maailmassamme unohdamme liian usein miettiä niitä tarkemmin. Oli mukava "herätä" ainakin hetkeksi, ja toivon, että hetki on pitkä ja ajatukseni kauniita!
Päivät jatkuvat sateisina, meillä on lämmin ja keskellä myymälää lämpimän keltainen aurinkotuoli, tai oikeastaan se noja-osa. Sitä kun katselee, uskoo että ne rantakelitkin ovat tulossa! Tuoli on muuten arpajaispalkinto, johon kaikki Shiseido-tuotteen ostajat voivat osallistua!! Aurinkoista mieltä!!
irina 26.5.2006
KOULUJEN KEVÄTJUHLAT LÄHESTYVÄT
Nyt on jo korkea aika miettiä ylioppilaille ja muille valmistuville lahjaa! Studio Taikasta löytyy kaikkea ihanaa ja erikoistakin lahjavaihtoehtoa. Kukapa ei ilahtuisi lahjakortista meikkikurssille tai kasvohoitoon, laitattamaan hiuksensa tai kyntensä! Ja kaikille opiskelijoille tiedoksi, meiltä saa -10% tuotealennusta esittämällä voimassaolevan opiskelijakortin!
Minä olen siirtänyt loputkin työni tänne Studiolle, eli tietsikan, jotta pääsisin vihdoinkin maistelemaan kutakuinkin normaalia kotielämää edes iltaisin! Juu ja täällä istun nyt, töissä, äitienpäivänä... Mutta lapset ovat mukana, heidän mielestään täällä on "niin hienoa" ja vanhat lelut ovat aivan pop vaikka kotona eivät enää kelvanneet! Sain ensimmäiset lasteni poimimat valkovuokot ja liikutuin kyyneliin, niin ne ovat kuin kukkasia nuo tyttönikin! Äitienpäiväkorteissa luki, että lempiruokani on puuro, hillo ja maito ja mitä puuhailen mieluiten... olen töissä. Apua, jälkimmäistä supistan parhaani mukaan! Supistakaa tekin, nautitaan kevään tuomista yllätyksistä ja toivotaan että viilenevä sää on vain väliaikaista!
irina 14.5.06
SILMUT PUISSA JA PENSAISSA...
...ja lämpöä kevätauringosta! Muistattehan aurinkosuojan!! Varmin tapa välttää maksaläiskät on sipaista kasvoille aamulla kosteusvoiteen päälle kunnon suojakertoimen omaavan aurinkovoiteen!
Jouduin perumaan Mikan luennon ihoallergioista ym. vähäisen osanottajamäärän vuoksi. Uusi järjestetään varmasti syksyllä! Jarin luento on oikeastaan täynnä, muutama vielä voi mahtua jos tiivistetään!
Silmuista puheenollen, Studio Taika on myös vielä silmuilla, odottelen innolla sen kukkaan puhkeamista! Iloitsen työstä jota siellä olen saanut tehdä, kestopigmentoinnit ovat kevään hitti ja ihanaa kun juhlijat käyttävät meikkipalveluita!
irina 3.5.06
TIGIN LUMOAVAN VÄRIKÄS MEIKKISARJA
Meillä vieraili 20.4 Tigin kouluttaja Satu. Hän meikkasi asiakkaitamme iltapäivän ja meiltä asteli ulos toinen toistaan kauniimpia ja iloisia naisia!
Vietimme viime lauantaina myös juhlia Porttikujalla! Järjestin ne kiitokseksi ihanille Ystävilleni avusta ja tuesta. Tulimme seuraavana päivänä siihen tulokseen, että elämme vähintään 100 vuotiaaksi, niin paljon riitti naurua illan aikana! Eikä riemulla ole loppua, nyt on kevät todellakin saapunut tänne Pohjolaan! Mikä ilo herätä aamulla auringonpaisteeseen!
irina 24.4.06
ENSIMMÄINEN VIIKKO
...on mennyt mukavasti! Asiakkaita on ollut odotettua enemmän, erityisen ilahtunut olen siitä, että sekä kauneushoitolan että kampaamon päivät jotka tytöt ovat töissä, ovat olleen lähestulkoon täynnä! Mari ja Anniina ovat saaneet niin paljon kehuja, että tässä sitä melkein ylpeydestä repeää liitoksistaan - niinkuin omia olisivat... nuo "lapset" :o) Hah-haa!
Olemme olleet auki vasta kaksi maanantaita, yllätys on silti se, että ovat niin hiljaisia päiviä! Näin alussa tekemistä on kuitenkin vaikka on vähän hiljaisempaakin. Sain ylhäisessä yksinäisyydessäni hinnoitella tuotteita kassaan ja ennenkaikkea opetella kassakoneen toimintoja! Se ei olekkaan ollut helppo nakki, koin koneen lähes viholliseksi kun sen kannoin sisälle! Tulemme jo onneksi toimeen...
Toivotaan aurinkoisia päiviä, lumetkin sulaisi. Porttikujan tienoolla saattaa kyllä tarvita venettä jotta kuivin kengin pääsee sisälle kun se määrä lunta sulaa!
Ilmoittautukaahan nyt luennoille, Mikan luennolle on vielä tilaa, Jarin on melkein täynnä!
irina 10.4.06
OLEMME AUKI!
Ihanaa, remontti on ohi ja kaikki näyttää siltä kuin pitikin! Yksi unelma on täyttynyt, olen onnellinen ja kiitollinen. Sain säilytettyä historiallisesti arvokkaan rakennuksen hengen mielestäni hyvin, tapetit ovat kauniita ja kalusteet sopivia!
Suuri kiitos ihanille Ystävilleni, joita ilman avajaispäivä olisi siirtynyt, ilman heidän apuaan en olisi selvinnyt! Taikoja tehtiin siis jo maaliskuun puolella!
Tavarat hakevat vielä jonkin aikaa paikkaansa, mutta kaikki on saatu esille. Hyvin istuvat modernitkin tuotteet ja telineet vanhaan sisustukseen!
Toivotan kaikki oikein lämpimästi tervetulleeksi Studio Taikaan, ostoksille, hoitoihin, kampaamoon ja ihan vaan tutustumaan ja kahvittelemaan!
irina 3.4.06
MEIKKISTUDION AVAJAISET 1.4.2006 klo 10
Muutama päivä ja portit aukenevat :o) Ja silloin on vastassa tila kauneuteen, hyvään oloon ja uusille raikkaille ajatuksille!
Olemme tehneet remonttia kovalla kiireellä, välillä paniikkia hipoen, mutta nyt kaikki näyttää jo hyvältä... Vielä yksi kiireinen päivä ja oletettavasti yö siihen perään, sitten on...
AVAJAISPÄIVÄ!
Meillä on aivan ihania avajaistarjouksia, tule tutustumaan tuotteisiin jotka ovat uutuuksia Forssassa!
Lämpimästi tervetuloa!!
ps. Jos sade ja kosteus jatkuu, meillä lämmittää kahvi ja tee ja pienet makupalat! Sahalla on pönttöpäivä samaan aikaan avajaisten kanssa, sieltä saa sitten isompaan nälkään hernekeittoa, ihan naapurista :o)
irina 30.3.06
STUDIO TAIKAN ENSIESITTÄYTYMINEN FORSSAN HÄÄMESSUILLA!
Forssan ensimmäiset häämessut on pidetty ja ihailtu! Kuin myös Studio Taikan ensimmäinen messukokemus!!
Messut menivät hyvin, se oli jännittävä uusi kokemus. Messuja on tullut koluttua lukematon määrä vuosien aikana, mutta omaa osastoa ei ole ennen ollut. Olikin vaikea miettiä miten sen "sisustaisi", ja ennenkaikkea mitä sinne mahtuisi! Aloitimme kantamalla liian ison pöydän sisälle, josta oli sitten onneksi iloa vastapäätä ilahduttaneelle Musaforsille. Sisustuksemme oli mielestämme tällaisille ensikertalaisille oikein onnistunut!
Väkeä riitti molempina päivinä. Sunnuntaina erityisesti kertyi jonoa meikkiin, sekä erityisesti kulmien värjäykseen ja muotoiluun ja pikamanikyyriin.
Nähdään seuraavan kerran viimeistään liikkeen avajaisissa!
irina 15.3.06